lauantai 21. helmikuuta 2015

Kukkahattu Kaliforniassa: parhaat matkailuniksit

Matkustin siis 12 päivää sitten tänne Kaliforniaan kukkahattuin puunhalailulomall... osallistuakseni tärkeään tieteelliseen konferenssiin (AAAS 2015). Ennen ja jälkeen konferenssin tarjoutui kuitenkin tilaisuus käydä tervehtimässä Sequoia-ystäviäni.

Kaksi ylintä kuvaa ovat Muir Woodsista, alin Yosemiten kansallispuistosta. Valokuvaajat pitäisi tietenkin kreditoida, mutta tässä muistini on yhtä huono kuin Vanhasen Masalla lautakasalla. Voin sanoa varmasti vain, että kaikki kuvat on ottanut naishenkilö, jonka etunimi päättyy a-kirjaimen eikä ala Sofi. Alimman kuvan on ottanut Minna, mutta sukunimestä en ole varma. Pari päivää sitten tekemämme Yosemiten-retken osallistujista puolet oli Minna-nimisiä.

Matkailuniksi 1: On helppoa näyttää nuorekkaalta, kun näyttäytyy vain yli 200 vuotta itseään vanhempien seurassa.

Matkailuniksi 2: Myrskyn varalta on hyvä varmistaa jo etukäteen ystävän tarjoaman suojan taso.

Matkailuniksi 3: Oikein suuren puun halaaminen on helpointa ilman kukkahattua. Valitettavasti.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kaliforniaa kohti

Kukkahatun seikkailut jatkuvat jälleen uudella mantereella. Seuraavana vuorossa Pohjois-Amerikka, Yhdysvaltain Kalifornian osavaltio.

Kyllä kannatti käydä vuosia sitten kasvitieteen opinnoissa läntisen Pohjois-Amerikan kasvimaantiedettä -kurssi. Sen ansiosta osaan jo odottaa punapuiden, yksien maailman suurimpien eliöiden, näkemistä. Punapuut ovat havupuita, joten niissä ei määritelmällisesti ole kukkia joita taittaa hattuunsa, valitettavasti. Punapuun tieteellinen nimi on Sequoia sempervirens. Lajinimen voisi suomentaa vaikkapa 'aina eloisa'. Tämä viittaa punapuun uskomattomaan uusiutumiskykyyn esimerkiksi kaatuneen puun oksaversoista. Pelkkään suvulliseen lisääntymiseen ei siis tarvitse luottaa. Tämä myös pidentää yhden geneettisesti määritellyn punapuuyksilön mahdollista elinikää huikean pitkäksi, vaikka jo yksittäinen runko voi elää 2000-vuotiaaksi. Tästä huolimatta Homo sapiens on onnistunut saattamaan aina eloisan jättiläisen äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Varma todiste siitä, että Yhdysvaltain länsirannikon ihmispopulaatio todella on maailman innovatiivisin.

Erityisen innoissani olen kuitenkin monien upeiden päivien viettämisestä San Franciscossa. Hippien ja homojen luvattu kaupunki: mitkä paheksumismahdollisuudet! Jollei minun pitäisi herätä huomenna turhan aikaisin lähteäkseni lentokentälle, olisin Kaliforniaa varten jo valmiiksi askeettisen nunnan unirytmissä. Tänään nousin vähän ennen yhtä iltapäivällä, mikä on vähän ennen aamukolmea siellä. Hyi teitä, jotka nukutte pitkään! Miten joku vaikkapa aamukuudelta nouseva kuvittelee saavansa elämässään yhtään mitään aikaan?