maanantai 23. maaliskuuta 2015

Näkökulma: Onko lapsuuteni sankaritar vain pahainen veronkierron edistäjä?

Olen vanhanaikainen ihminen. Eilisen Helsingin Sanomissa oli varsin erikoinen asuntoilmoitus, josta on kohkattu eilisaamupäivästä asti pitkin internetiä Suomen luetuimmat yleisuutissivustot mukaan lukien. Teen työkseni itsekin verkkoon uutisia. Niin tein tänäänkin, useita. Kuitenkin huomasin tämän ilmoituksen hyvin vanhanaikaisella tavalla vasta äsken lueskellessani asuntoilmoituksia paperisesta sunnuntain Helsingin Sanomista.

Kolmirivinen ilmoitus kuuluu: "Lahjoitan arvokodin, Töölö, puistoalue, 190m2, pienin ehdoin. Tartu tilaisuuteen! Omistaja 09-481568"

Eräässä ilmoitusta käsittelevässä keskusteluketjussa mainitaan, että Vauva-lehden keskustelupalstalla joku ilmoittaa saaneensa puhelun läpi (kun toimittajat ovat soitelleet, lankapuhelin on tuutannut varattua tai ollut kokonaan irti seinästä), ja että "mummo vain tahtoo itse jäädä asuntoon asumaan". Jos uskomme tätä lähdettä (ja miksi emme uskoisi, onhan nyt suunnilleen kaikki mitä Vauva-lehden keskustelupalstalla saati -palstasta puhutaan yleensä totta), en ainakaan minä voi välttää mielikuvaa eräästä fiktiivisestä henkilöstä.

Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjoissa ja nykyään myös elokuvassa esiintyy rouva Ruusupuu -niminen hahmo. Salaperäinen rouva Ruusupuu rakennuttaa itselleen yksi toisensa perään talon, jossa voisi asua vanhoilla päivillään, mutta koskaan ei tunnu onnistuvan. Ensimmäisessä kirjassa hän tapaa kaksi pientä tyttöä, Onnelin ja Annelin, ja voivottelee kuinka hän vannotti rakennusmestaria rakentamaan yksinäisen vanhan rouvan talon, mutta tuloksena olikin kahden pienen tytön talo. Sitten hän voivottelee, mistä löytää talolle ostajat, kun pienillä tytöillä ei yleensä ole niin paljon rahaa että voisivat ostaa kokonaisen talon. Kuinka ollakaan, Onneli ja Anneli ovat juuri löytäneet isossa kirjekuoressa silkkinauhoihin käärittynä kaksi valtavaa rahanippua "Rehellinen löytäjä saa pitää" -lapulla varustettuna. Aivan rouva Ruusupuun talon edustalta. Ja käyneet poliisin luona kuulemassa, että rahat ovat nyt heidän - vaikka heistä olisikin ollut paljon hauskempaa löytää kiiltokuvia tai paperinukkeja. Kuinka ollakaan, summa on juuri oikea Ruusupuun talon ostamiseen, ja tytöt saavat oman talon. Myöhemmissä tarinoissa rouva Ruusupuu muun muassa myy Onnelin perheelle talon, joka on "aivan vahingossa rakennettu yhdeksänlapsisen perheen taloksi, vaikka piti olla vanhalle yksinäiselle rouvalle".

Rouva Ruusupuu on kuin tuo 190 neliömetrin asunnossaan asuva töölöläisrouva - paitsi ettei halua enää asua "myymässään" (= salaa lahjoittamassaan) asunnossa, ja on paljon ovelampi auttamaan suojattejaan veronvälttelyssä. Lehtien arvion mukaan töölöläisasunto on lähes miljoonan euron arvoinen, ja sen lahjaksi saadessaanpitäisi maksaa noin 300 000 euroa lahjaveroa. Ostaja selviäisi varainsiirtoverolla, joka on kaksi prosenttia asunnon arvosta, vaivaiset suunnilleen 20 000 euroa.

Voi olla, että ilmoituksen jättäjä on vanha, täysin internet-aikakauden ilmiöistä (kuten outojen uutisten salamannopeasta leviämisestä) pihalla oleva henkilö, joka ei enää koskaan voi käyttää vanhaa lankapuhelinnumeroaan, koska erehtyi panemaan sen ilmoitukseen. On toki myös mahdollista, että kyseessä on Perheyritysten liiton, Kokoomuksen, Keskustan, Elinkeinoelämän keskusliiton tai jonkun piakkoin trollivaltakunnasta linnan perivän yksityishenkilön keino yrittää saada edullisesti huomiota asialle, että "on se nyt hirveen väärin, kun valtio vetää kolmesataa tonnia välistä, kun tämä ihminen hyvää hyvyyttään haluaa lahjoittaa asuntonsa minulle". Tämänsuuntainen keskustelu on jo käynnistynyt. :)

Rouva Ruusupuu teki sen ovelammin.


keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Keskimäärin hyvin

Olen ollut Suomessa nyt noin kuusi vuorokautta reilun 17 vuorokauden Kalifornian-reissun jälkeen. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni yli kahden aikavyöhykkeen päässä kotoa. Nyt eroa oli kymmenen aikavyöhykettä.

Kaliforniaan mennessä sopeuduin uuteen aikaan hyvin. Luontaisena yöriekkujana ei ollut vaikeaa mennä makeille unille iltayhdeksältä (Suomen aikaa aamuseitsemältä). Sen jälkeen elämä tuntui aika normaalilta, mitä nyt oli oudon valoisaa, värikästä ja lämmintä.

Palatessa sopeutuminen on edennyt kiinnostavammissa merkeissä. Aikaerorasitus alkoi ilmetä niin, että joka toinen yö nukuin noin 12 tuntia ja joka toinen huonosti ja kevyesti ehkä 3-4 tuntia. Ja yllätys yllätys, joka toinen päivä olin 'hyvin levännyt', joka toinen suorastaan huolettoman väsynyt. Tätä jatkui ihan kirjaimellisesti neljä ensimmäistä yötä. Sitten (väsyneen päivän jälkeen nukuttu) toissayö katkaisi kierteen: ehdin nukkua vain 11 tuntia, koska oli pakko mennä noin yhdeksäksi töihin! Viime yö olikin vain tavanomaisen lyhyt ja standardoidun heikkolaatuisesti nukuttu, normaali arkiyö.

Paluun jälkeinen oloni on ollut keskimäärinen erinomainen, kuten sillä sankarilla, joka piti pään uunissa ja jalat pakastimessa.

PS. Satuin lukemaan tänään loppuun Tove Janssonin romaanin Kunniallinen petkuttaja (1982). Tässä lyhyt kirja-arvio, joka ei liity mitenkään postauksen alkupuoleen:

Kirja kertoo kolmen ihmisen, ystävällisen ja huolettoman taiteilija-Annan, laskelmoivan ja järkevän Katrin sekä meriseikkailuista haaveilevan, hyväntahtoisen ja omissa oloissaan viihtyvä Matsin välisistä erikoislaatuisista ihmissuhteista. Sisarukset Katri ja Mats muuttavat kevättalvella Annan suureen taloon omituisen tapahtumasarjan seurauksena.

Annassa on nähtävissä häivähdys Tovesta itsestään. Taiteilijuuden ja vanhemmanpuoleisuuden lisäksi ajattelen näin siksi, että Katri on niin ilmiselvästi aivan vastakohta Tovelle. Elämäkertureista ainakin Tuula Karjalainen painotti sitä, miten Tove oli monissa aineissa huono koulussa, ja erityisesti matematiikassa. Katri sen sijaan laskee paremmin kuin kukaan muu kyläläisistä ja viihtyy numeroiden parissa. Lisäksi hänellä ei ole liiemmin mielikuvitusta eikä hän ymmärrä taiteellisia epämääräisyyksiä tai seikkailukirjoja, joista kaksi muuta päähenkilöä ovat valtavan innostuneita. Nykyaikaisellä medikalisoidulla asenteella voisi sanoa, että päähenkilöistä ainakin sisaruksilla on Aspergerin oireyhtymä. He sanovat asiat suoraan (ainakin Katri jopa silloin kun se on hänelle aivan naurettavan epäedullista) eivätkä juuri välitä siitä, mitä muut heistä ajattelevat. Lisäksi Matsilla on intohimo veneisiin ja Katrilla laskutoimitusten oikeellisuuteen.

Olen harvoin lukenut kirjaa, jossa yhtä hyvin kuvataan ihmisten välisiä arkisia jännitteitä, sitä, miten toisessa häiritsee jokin aivan pieni asia, jota muut tuskin huomaavat. Ja miten nämä asiat kärjistyvät silloin kun on paljon tekemisissä, esimerkiksi asuu tai tekee töitä yhdessä. Viimeksi pari päivää sitten joku totesi minulle, miten mystinen asia henkilökemia on. Olen joskus todennut tämän tilanteissa, joissa on ollut täysin mahdotonta ennustaa kahden ennestään itselle tutun ihmisen kohdatessaan tulevan keskenään niin uskomattoman hyvin tai huonosti toimeen. Toki henkilökemia on muutakin kuin naurua tai tappelua - erityisesti luontevuutta ja vaivautumista. Joskus on yllättävää, keillä kahdella ei ole keskenään mitään puhuttavaa tai keillä on paljon. Mutta ajankäytöllä on ratkaiseva vaikutus: pienet, ikävät asiat tulevat esiin vasta kun tapaa usein ja paljon.

Heristän sitten vielä sormeani WSOY:lle pokkarin viimeistelemättömyydestä. Kirjoitusvirheitä oli kirjaksi aivan uskomattoman paljon - jopa yksi kohta, jossa sama virkkeen osa oli kirjoitettu kahteen kertaan. Täytyy tunnustaa, että aivan aluksi epäilin virheitä tahallisiksi tyylikeinoiksi, jotka ovat esiintyneet jossain muodossa jo ruotsinkielisessä alkuperäisteoksessa. Alkupään kirjoitusvirheet osuivat nimittäin useimmiten nimiin, niin että Katrin nimi oli jossain kohdassa Kati ja seuraavalla sivulla Kari. Vai sittenkinkö tahallista sukupuolihämmennyksen herättelyä?

PPS. Mikään ei ole parempaa kuin jälkikirjoitukset, jotka ovat varsinaista tekstiä pidemmät.