Salasensuuria? Ei siltä näytä

Kollega kehotti minua tänään kokeilemaan, miten hyvin saan auki jotakin länsimaisia uutissivustoja Pietarin-majapaikkani nopealla nettiyhteydellä. Kiinassa kuulemma saatetaan sensuroida sivustoja niin, että ei-toivotut sivut vain latautuvat käsittämättömän hitaasti, eikä mitään "kielletty sivusto" -tekstiä pamahda eteen.  Käyttäjä kyllästyy ja oppii olemaan käymättä sivustoilla.

Pikatestin perusteella Venäjällä, ainakaan Pietarissa ja juuri tällä wlan-yhteydellä, ei muutamia isoja uutissivustoja yritetä sensuroida tällä keinoin. BBC:n, CNN:n ja FoxNewsin sivut aukeavat muutamassa sekunnissa, kahden jälkimmäisen kohdalla testasin myös Putin-kriittisen artikkelin avaamista. Uutinen kertoo kummassakin tapauksessa tänään voimaan astuneesta laista, jonka perusteella hallinto voi kieltää kotimaisen tai ulkomaisen järjestön toiminnan, jos se luokitellaan ei-toivotuksi "Venäjän perustuslaillista järjestystä, puolustusta tai turvallisuutta uhkaavana". Järjestön toimijat voidaan myös tuomita enintään kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Oma päiväni on ollut kuitenkin mukava, ja sisältänyt monta pientä kohtaamista yksittäisten venäläisten kanssa. Nuori miesmyyjä auttoi minua lataamaan lisää saldoa kännykkään, nuori nainen taas neuvoi matkakortin lataamisessa, kun venäjäntaitoni ei riittänyt englannintaidottoman kassatädin kanssa asioimiseen. Opin, että ennen kuin voin ladata metromatkakortille lisää matkoja, minun piti käyttää siitä viimeinen matka pois (20 matkaa 15 vrk). Sitten sain ladattua 7 vuorokautta voimassa olevat 10 uutta matkaa helposti automaatilla. Ilmeisesti tuo voimassaoloaika tekee ennakkolatauksen teknisesti mahdottomaksi, muutenhan systeemi olisi järjetön. Ei voisi ladata rauhallisena sunnuntaina, vaikka tietäisi maanantaina kuitenkin heräävänsä hirveän myöhään ja ryntäävänsä kiireessä metrolle. Nuori paikallinen krishnamunkki halusi jakaa esitteitään, ja itsestään selfietä Iisakinkirkon edessä ottava nainen alkoi nauraa minulle, kun väistin hänen kuvauksensa tieltä. Luulin nimittäin ensin, että hän kuvaa (mitäänsanomatonta) taloa, jonka edessä seisoin, ja vähän ihmettelinkin kuvaamista. Viikon aikana kadulla ainakin kolme naishenkilöä on myös tullut kysymään minulta jotain (selvästi ei mitään rahanpummaajia, vaan esimerkikiksi tien kyselijöitä). Näytän ilmeisesti riittävän vähän pelottavalta, ja täällä kysellään tuntemattomilta rohkeammin kuin Suomessa.

Tiedonvälityksen tila Venäjällä

Kävin tänään muutaman muun suomalaisen toimittajan kanssa vierailulla Moi Raion ja Novaja Gazeta -lehtien Pietarin -toimituksissa.

Tässä yhteenvetoa paikallisten "oppositiolehtien" toimittajien näkemyksistä Venäjän tiedonvälityksen tilasta. Epäilette varmaan, että joku trolli on kaapannut tilini, kun olen oudosti muuttanut tyyliäni enkä vitsaile tarpeeksi. Ei ole vielä kaapannut (uskokoon ken tahtoo...).

Neuvostoaikana ihmiset eivät uskoneet mitä tiedotusvälineissä sanotaan, koska propaganda oli liian naiivia ja läpinäkyvästi yksipuolista. Nykyinen propaganda on tavallisesta ihmisestä uskottavampaa, koska se on hienovaraisempaa. Saatetaan esimerkiksi levittää ei-toivotusta henkilöstä valheellisia juttuja. Ihmiset eivät välttämättä juuri usko pahoihin juttuihin itseensä, mutta huono assosiaatio jää elämään Kyllähän siinä nyt edes jokunen totuuden siemen täytyy olla -ajatuksella.

Venäjän suosituimmassa sosiaalisessa mediassa V-Kontaktessa puhutaan enemmän politiikkaa kuin julkaistaan hammasselfieitä (!), ainakin jos vertaa useimpien ihmisten Facebookin käyttöön länsimaissa.

Hallintoa kohtaan kriittiset lehdet eivät välttämättä koe suoraviivaista painostusta, mutta tärkeiltä ihmisiltä on hankalaa saada kommentteja tiettyihin väitteisiin, ja kun kommentin saa, se on yleensä täyttä tuubaa. Yhteistyötahot hankaluusjärjestyksessä: 1. viranomaiset kuten poliisi, 2. poliitikot, 3. liike-elämän edustajat. Poliitikoilla on edes hieman tuli perseen alla ainakin kerran muutamassa vuodessa ja bisnesmaailma on enimmäkseen henkisesti paljon nykyaikaisempaa kuin hallinto. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tiedonhankinta ainakin hallinnosta on vaikeutunut. Venäjän ensimmäiseltä presidentiltä Jeltsiniltä, (vallassa 1991-99) saattoi kohtalaisen merkittävän lehden toimittaja saada puhelinhaastattelun alle tunnin varoitusajalla, jos hyvin sattui.

Putinin henkilökultti ei välttämättä ole niin vahva kuin ulkomailta käsin näyttää. Ulkomaisen vihollisen pelko on kuitenkin voimissaan, ja ihmiset kaipaavat vahvaa suojelijaa "viholliselta". Lievennys kontrollikulttuuriin voisi lähteä todennäköisesti yhteiskunnan huipulta, rikkaista, jotka ovat tottuneet ylelliseen elämään eivätkä pidä taloutta vaikeuttavista toimista tai todellakaan toivo muutosta Pohjois-Korean kaltaiseksi valtioksi. Kansa ei varmastikaan rupea kapinoimaan kaduilla tyytymättömyyttään.

Yleiset talousvaikeudet ovat vaikeuttaneet lehtienkin toimintaa, ja esimerkiksi Moi Raionin toimitus on kutistunut puoleen entisestä vain noin vuodessa. Ruplan kurssin pudotus on tehnyt suomalaisesta sanoma- ja aikakauslehtipaperista harmillisen kallista. Toisaalta täälläkin uskotaan journalismin tulevaisuuteen nimenomaan verkossa: puutkin säästyvät, kun paperinkulutus pienenee.

Kirjoittaja kuluttaa kielikoulun vessassa pinkkiä vessapaperia pinkkien seinien ympäröimänä.

Hammasvaloa

Terveiset Pietarista!

Kävinpä eilen hotelli Moskovan alakerran Prismassa, jos olisin sähköhammasharjaan vaihtopäitä löytänyt. Löytyi yksi kappale kokonaista uutta harjaa vaihtopäineen sekä lukuisia sähköttömiä harjoja ja hammaslankaa ja -tahnaa jos jonkin sorttista. Vaihtopäitä ei vain löytynyt. Tänään kävin uudestaan ihan vain pullovettä etsimässä, mutta päätin vilkaista hammasharjahyllyn varmuuden vuoksi uudestaan. Siellä se yksi ainoa sähköharja oli, yhä myymättä. Katsoin harjan myyntikylttiä tarkemmin ja tajusin, että sehän on valmistettu Saksassa. Ovatko sähköhammasharjat vaihtopäineen EU:n pakotelistalla? Sen lisäksi, että on varsin ovelaa koetella Venäjän sähköhammasharjan omistavan ylemmän keskiluokan hermoja tekemällä heidän elämästään himpun verran vähemmän sujuvaa, helppoa ja tervettä, valinta voi olla muutenkin strateginen. Jos tilanne tästä vielä kiristyisi muualla kuin Ukrainassa... Tiedättekö ne amerikkalaiset piirrossarjat, joiden pääidea on se, että kaksi vauhtihahmoa mätkii toisiaan vaihtelevalla menestyksellä? Kelju K. Kojootti ja Maantiekiitäjä lienevät ääriesimerkki epätasaisesta parista, jossa vain yksi tahtoo pahaa toiselle, mutta se toinen, joka ei eritysesti ajattele mitään, voittaa aina. Ei se, vaan joku sellainen sarja jossa on kaksi melko tasavahvaa tappelupukaria. Jossain jaksossa toinen niistä on syönyt aivan liikaa herkkuja, ja sen hampaat ja ikenet alkavat mätiä ja hampaat menevät lopulta pieniksi pirstoiksi yhdellä mäjäyksellä ja tippuvat suusta tyystin. Mieti, miten hyvin sotilas, jolle käy samalla lailla, pystyy keskittymään sotimiseen.

Itsehän koin hammasvalaistumisen noin 12 päivää sitten hammaslääkärin tarkastusvastaanotolla. Edellisestä vastaavasta oli vierähtänyt jo viitisen vuotta. Hammaslääkäri sanoi minulla olevan hammaskiveä, pari alkavaa reikää ja ikenet melko huonossa kunossa. Hampaat pitäisi pestä kaksi kertaa päivässä ja langata kerran, ja niin olen sen jälkeen tehnytkin joka ikinen päivä, paitsi silloin helatorstain aattona kun meni överimyöhään juhlissa ja saatoin vain nukahtaa omaan sänkyyni spontaanisti. Pari päivää valaistumisesta tajusin, että voisin ruveta superrasittavaksi ihmiseksi, joka ottaa jatkuvasti itsestään hammasselfieitä edellisen pääministerimme tyylisellä hymyllä, alkaa päivittää Facebook-profiiliaan päivittäin tämäntyylisillä postauksilla: ”Taas tuli pestyä hampaat!”, ”Minä <3 sähköhammasharja”, ”Hammaslanka rules”, ”Illan hampaidenpesu 3 minuuttia 23 sekuntia. Ihan hyvä aika, mutta vähän kauemminkin olisi voinut...” ja hommaa bloginsa sponsoriksi Suomen hammaslääkäriliiton sekä pari Xylitol-purkka- ja hammastahnavalmistajaa. Lisäksi mihin tahansa seuraan joutuessaan voisi yrittää aina kääntää keskustelun hampaidenpesuun. Sillä onhan suun terveydestä huolehtiminen toki ihmisen tärkein velvollisuus, josta on hyvä muistuttaa muitakin. Kaveripariskunta, jonka kanssa asiasta juttelin, oli ehdottomasti sitä mieltä, että minun kannattaisi ryhtyä tällaiseksi ihmiseksi. Kaksi puolueetonta ulkopuolista ei voi olla väärässä. Tunnuslauseeni on tästälähin Terveet aivot terveen suun yläpuolella! Ja hei, mitäs näistä sanotte?

Minullakin on arka paikkani, pari hammasta joihin en ole tyytyväinen. Onneksi ne sijaitsevat suun takaosassa. T. Miss Mun Hampaat

Olen tavattoman ylpeä hampaitteni kehityksestä sen jälkeen, kun aloin pestä ne kaksi kertaa päivässä. Voin jakaa pyytämättä ilmaisia hammasvinkkejä, kun kohtaamme.

Tai mieluummin heti: Menepäs nyt siitä pesemään ne hampaat, jottei itselläsikin ole kohta tällaisia!

San Francisco loi bongarin

Trochilidae sp.

Enpä olisi uskonut, että meikäläisestäkin vielä kuoriutuu lintubongari. (Sivistymättömille tiedoksi: Ei mikä tahansa lintujen katselija, vaan semmoinen tyyppi, joka kuulee jonkin lintulajin havaitun paikassa X ja ryntää sen vuoksi sinne.) Mutta niin vain San Francisco teki minusta bongarin. Kolibrit eivät ole seudulla edes kovin harvinaisia, mutta olihan Alamo Square Parkiin mentävä katsomaan, näkisikö siellä sellaisen kuten kolme muuta suomalaisturistia aiemmin. Ja kyllä, viimeisenä aamupäivänäni San Franciscossa (25.2.2015) onnistuin näkemään kolibrin pensaan latvassa keikkumassa. Kylläpä ihminen voi tulla iloiseksi matkustettuaan puoli tuntia suuntaansa katsomaan jotakin muutaman minuutin ajan. Tarkka laji on yhä selvittämättä. Maailmassa on niin turkasen paljon kolibrilajeja, vaikka suurin osa niistä elääkin vain Etelä- eikä Pohjois-Amerikassa... Mokoma biodiversiteetti.

Juna on oppimisympäristö / Seinilläkin on korvat. Ja suomalaisilla.

Caltrain-juna iltapäivällä 23. helmikuuta 2015 Sunnyvalesta San Fanciscoon. Istun kaksikerroksisen junan yläkerrassa tyytyväisenä. Päivän "työt" on tehty, aika hengähtää. Toisin kuin suomalaisissa kaksikerrosjunissa, yläkertaa erottaa alakerrasta vain turvakaide, ja kerrokset ovat käytännössä samaa tilaa. Alakerrassa joukko high school -ikäisiä poikia väittelee jostain yhteiskunnalliselta kuulostavasta. En oikein saa selvää, mutta päättelen yksittäisistä sanoista ja äänenpainoista. Yhtäkkiä joku heistä alkaa puhua "pohjoismaisesta sosialismista" ihailevaan sävyyn. Höristän korvia parempaan salakuunteluvalmiuteen. Poika mainitsee Suomen: "Think about Finland..." "Sitä maata ei ollut edes olemassa sata vuotta sitten, ja nyt siellä on maailman paras koulutusjärjestelmä." Mieli tekee huutaa "Greetings from Finland!", mutta päätän jatkaa salakuuntelulinjalla. Kuinka paljon joku kalifornialainen lukiolaispoika oikein voi tietää kotimaastani? Valitettavasti keskustelu laantuu ja pojat poistuvat seuraavalla asemalla. Helsingin Sanomien Washingtonin-kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski ei välttämättä liioitellut sanoessaan, että amerikkalaiset ovat innoissaan suomalaisesta koulusta.  Eivät ole kuulleet pudonneista Pisa-tuloksista ja sukupuolierojen kasvusta oppimistuloksissa. Länsi, aina vähän itää jäljessä. Pessimismissäkin.