Olen ollut Suomessa nyt noin kuusi vuorokautta reilun 17 vuorokauden Kalifornian-reissun jälkeen. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni yli kahden aikavyöhykkeen päässä kotoa. Nyt eroa oli kymmenen aikavyöhykettä.
Kaliforniaan mennessä sopeuduin uuteen aikaan hyvin. Luontaisena yöriekkujana ei ollut vaikeaa mennä makeille unille iltayhdeksältä (Suomen aikaa aamuseitsemältä). Sen jälkeen elämä tuntui aika normaalilta, mitä nyt oli oudon valoisaa, värikästä ja lämmintä.
Palatessa sopeutuminen on edennyt kiinnostavammissa merkeissä. Aikaerorasitus alkoi ilmetä niin, että joka toinen yö nukuin noin 12 tuntia ja joka toinen huonosti ja kevyesti ehkä 3-4 tuntia. Ja yllätys yllätys, joka toinen päivä olin 'hyvin levännyt', joka toinen suorastaan huolettoman väsynyt. Tätä jatkui ihan kirjaimellisesti neljä ensimmäistä yötä. Sitten (väsyneen päivän jälkeen nukuttu) toissayö katkaisi kierteen: ehdin nukkua vain 11 tuntia, koska oli pakko mennä noin yhdeksäksi töihin! Viime yö olikin vain tavanomaisen lyhyt ja standardoidun heikkolaatuisesti nukuttu, normaali arkiyö.
Paluun jälkeinen oloni on ollut keskimäärinen erinomainen, kuten sillä sankarilla, joka piti pään uunissa ja jalat pakastimessa.
PS. Satuin lukemaan tänään loppuun Tove Janssonin romaanin Kunniallinen petkuttaja (1982). Tässä lyhyt kirja-arvio, joka ei liity mitenkään postauksen alkupuoleen:
Kirja kertoo kolmen ihmisen, ystävällisen ja huolettoman taiteilija-Annan, laskelmoivan ja järkevän Katrin sekä meriseikkailuista haaveilevan, hyväntahtoisen ja omissa oloissaan viihtyvä Matsin välisistä erikoislaatuisista ihmissuhteista. Sisarukset Katri ja Mats muuttavat kevättalvella Annan suureen taloon omituisen tapahtumasarjan seurauksena.
Annassa on nähtävissä häivähdys Tovesta itsestään. Taiteilijuuden ja vanhemmanpuoleisuuden lisäksi ajattelen näin siksi, että Katri on niin ilmiselvästi aivan vastakohta Tovelle. Elämäkertureista ainakin Tuula Karjalainen painotti sitä, miten Tove oli monissa aineissa huono koulussa, ja erityisesti matematiikassa. Katri sen sijaan laskee paremmin kuin kukaan muu kyläläisistä ja viihtyy numeroiden parissa. Lisäksi hänellä ei ole liiemmin mielikuvitusta eikä hän ymmärrä taiteellisia epämääräisyyksiä tai seikkailukirjoja, joista kaksi muuta päähenkilöä ovat valtavan innostuneita. Nykyaikaisellä medikalisoidulla asenteella voisi sanoa, että päähenkilöistä ainakin sisaruksilla on Aspergerin oireyhtymä. He sanovat asiat suoraan (ainakin Katri jopa silloin kun se on hänelle aivan naurettavan epäedullista) eivätkä juuri välitä siitä, mitä muut heistä ajattelevat. Lisäksi Matsilla on intohimo veneisiin ja Katrilla laskutoimitusten oikeellisuuteen.
Olen harvoin lukenut kirjaa, jossa yhtä hyvin kuvataan ihmisten välisiä arkisia jännitteitä, sitä, miten toisessa häiritsee jokin aivan pieni asia, jota muut tuskin huomaavat. Ja miten nämä asiat kärjistyvät silloin kun on paljon tekemisissä, esimerkiksi asuu tai tekee töitä yhdessä. Viimeksi pari päivää sitten joku totesi minulle, miten mystinen asia henkilökemia on. Olen joskus todennut tämän tilanteissa, joissa on ollut täysin mahdotonta ennustaa kahden ennestään itselle tutun ihmisen kohdatessaan tulevan keskenään niin uskomattoman hyvin tai huonosti toimeen. Toki henkilökemia on muutakin kuin naurua tai tappelua - erityisesti luontevuutta ja vaivautumista. Joskus on yllättävää, keillä kahdella ei ole keskenään mitään puhuttavaa tai keillä on paljon. Mutta ajankäytöllä on ratkaiseva vaikutus: pienet, ikävät asiat tulevat esiin vasta kun tapaa usein ja paljon.
Heristän sitten vielä sormeani WSOY:lle pokkarin viimeistelemättömyydestä. Kirjoitusvirheitä oli kirjaksi aivan uskomattoman paljon - jopa yksi kohta, jossa sama virkkeen osa oli kirjoitettu kahteen kertaan. Täytyy tunnustaa, että aivan aluksi epäilin virheitä tahallisiksi tyylikeinoiksi, jotka ovat esiintyneet jossain muodossa jo ruotsinkielisessä alkuperäisteoksessa. Alkupään kirjoitusvirheet osuivat nimittäin useimmiten nimiin, niin että Katrin nimi oli jossain kohdassa Kati ja seuraavalla sivulla Kari. Vai sittenkinkö tahallista sukupuolihämmennyksen herättelyä?
PPS. Mikään ei ole parempaa kuin jälkikirjoitukset, jotka ovat varsinaista tekstiä pidemmät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti