Kukkahatun seikkailut jatkuvat jälleen uudella mantereella. Seuraavana vuorossa Pohjois-Amerikka, Yhdysvaltain Kalifornian osavaltio.
Kyllä kannatti käydä vuosia sitten kasvitieteen opinnoissa läntisen Pohjois-Amerikan kasvimaantiedettä -kurssi. Sen ansiosta osaan jo odottaa punapuiden, yksien maailman suurimpien eliöiden, näkemistä. Punapuut ovat havupuita, joten niissä ei määritelmällisesti ole kukkia joita taittaa hattuunsa, valitettavasti. Punapuun tieteellinen nimi on Sequoia sempervirens. Lajinimen voisi suomentaa vaikkapa 'aina eloisa'. Tämä viittaa punapuun uskomattomaan uusiutumiskykyyn esimerkiksi kaatuneen puun oksaversoista. Pelkkään suvulliseen lisääntymiseen ei siis tarvitse luottaa. Tämä myös pidentää yhden geneettisesti määritellyn punapuuyksilön mahdollista elinikää huikean pitkäksi, vaikka jo yksittäinen runko voi elää 2000-vuotiaaksi. Tästä huolimatta Homo sapiens on onnistunut saattamaan aina eloisan jättiläisen äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Varma todiste siitä, että Yhdysvaltain länsirannikon ihmispopulaatio todella on maailman innovatiivisin.
Erityisen innoissani olen kuitenkin monien upeiden päivien viettämisestä San Franciscossa. Hippien ja homojen luvattu kaupunki: mitkä paheksumismahdollisuudet! Jollei minun pitäisi herätä huomenna turhan aikaisin lähteäkseni lentokentälle, olisin Kaliforniaa varten jo valmiiksi askeettisen nunnan unirytmissä. Tänään nousin vähän ennen yhtä iltapäivällä, mikä on vähän ennen aamukolmea siellä. Hyi teitä, jotka nukutte pitkään! Miten joku vaikkapa aamukuudelta nouseva kuvittelee saavansa elämässään yhtään mitään aikaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti