sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Miksi Elina Lepomäki on väärässä taiteen arvon suhteen - Puhtaasti taloudellinen argumenttini

Kuuluu olleen porua ja kohua tässä (sen aikuisten kaunokirjallisuuden) Finlandia-palkinnon jakamisen jälkeen. Ovat jotkut olleet kovasti vihaisia siitä, että verottomia apurahoja kirjoittamiseen saanut kirjailija on kehdannut arvostella rikkaita veronkiertäjiä. Sitten jotkut ovat Finlandia-voittaja Lindstedtiä puolustaneet ja veronkiertäjiä arvostelleet.

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki herätti vastakohua argumentoimalla, että taidetta voidaan arvottaa sen perusteella, paljonko ihmiset ovat siitä valmiit maksamaan. Toisin sanoen eläessään paljon myyvä, työllään vaurastuva kirjailija on parempi kirjailija kuin semmoinen, joka saa apurahoja, elää suhteellisessa köyhyydessä ja jonka teoksia myydään melko vähän. En ole opiskellut humanistisia tieteitä yliopistossa kuin joitakin kursseja (kieliä lähinnä). En osaa heittää Lepomäen näkemystä vastaan mitään hienoja filosofia argumentteja, mutta yhden taloudellisen osaan.

Miksi teos, jonka maksuvalmis yleisö koostuu aikalaisista, on parempi kuin teos, joka puhuttelee pientä osaa kullakin ajanhetkellä elävistä ihmisistä? Joku kirjoittaa "aikamme ilmiöitä kiinnostavasti ruotivan" tai jollain muulla tavalla muodikkaan teoksen, jota ihmiset ryntäävät ostamaan kirjakaupoista ja myös lukevat, jos ei muuten niin siksi että "tästä puhutaan nyt niin paljon". Kirjan paljon rahaa niellyt mainoskampanja menee täysin nappiin. Sitten jo kymmenen-parikymmentä vuotta myöhemmin, kun olosuhteet ovat vain hieman muuttuneet, kirjat pölyttyvät hyllyssä ja uusi sukupolvi tuumaa "Paskaa se olikin", ja sitä seuraava sukupolvi hädin tuskin muistaa koko teosta.

Mikä tekee tästä teoksesta paremman kuin sellaisesta, jolla on pieni, innokas yleisö omana aikanaan ja aivan yhtä innokas yleisö kymmenen, viisikymmentä, sata tai jopa viisisataa vuotta myöhemmin? Jälkimmäisellä teoksella voi olla lopulta enemmän lukijoita, ja jos tekijänoikeudet olisivat voimassa ikuisesti, kirjailijan perikunta voisi rakentaa suuria linnoja ja lihottaa itseään herkuilla täysin ilman omia ansioitaan vain siksi, että esivanhempi sattui kirjoittamaan niin mainion teoksen. "Hetken ihme" puolestaan saa kaiken taloudellisen hyödyn itselleen ja voi halutessaan hassata sen omana elinaikanaan. Sama pätee toki muuhunkin taiteeseen kuin kirjoihin, joita tässä käytin esimerkkinä.

Puhumattakaan siitä, että kirjailija, kuvataiteilija tai muu taiteenharjoittaja, joka keksii aivan uuden tyylisuunnan, ei ole välttämättä oman aikansa suurimpien massojen suosiossa, mutta hänen tyylinsä voi olla seuraavien. Esimerkkinä (en muista nyt itse, mistä ja milloin lähtenyt ilmiö, mutta olen lukenut tästä) vaihtuvan kertojan käyttäminen kaunokirjallisuudessa. Eli se tehokeino, jossa ensimmäisen luvun kertoja on talon tytär, toisen luvun hänen veljensä, kolmannen äiti, neljännen kaikkitietävä kertoja ja niin edelleen aina tarpeen mukaan. Uudet asiat taiteessa rakentuvat usein edellisten sukupolvien työn, "innovaatioiden", pohjalle, joskaan eivät yhtä ehdottomasti kuin teknologiassa, jossa et mitenkään voisi keksiä kynttilää ennen kuin on olemassa tuli.

Ps. Kun tästä lähden kaupungille, olohuoneessamme kokoontuu kaksi ihmistä pohdiskelemaan kaunokirjallisia tekstejään sen sijaan että menisivät kahvilaan. Hirvittävää! Nekin arvonlisäverot jäävät saamatta....

Pps. Rahasta kun puhutaan, näin unta, että olin tyystin unohtanut muutaman huoneen olemassaolon kommuunista, jossa asun. Vasta kun esittelin asuntoa jollekin uudelle asukkaalle, tajusin, ettemme olleet vuoteen hyödyntäneet asunnon toista saunaosastoa kaksine kylpy- ja yksine poreammeineen, ja sen puoleinen takkaosastokin oli käyttämättä. Jatkumoa sille tosiasialle, että asunto on suunniteltu pienen, varakkaan ydinperheen asumukseksi, jonka ratkaisuissa (esim. joidenkin huoneiden äänieristys) ei ole otettu kovin hyvin huomioon muita mahdollisia käyttötarkoituksia. Olisipa edustusporeamme...

Lisäys 29.11. 2015 kello 18.55

Ppps. Yhtenä tunnisteena on Kokaiiniromaani. Olen ajatellut kirjoittaa siitä esimerkkinä kauan sitten julkaistusta kirjasta, joka toi minulle inspiroivia ajatuksia.  Ne eivät kuitenkaan taida mahtua suoraan tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti