Kauneudesta

Edelliseen blogaukseen viitaten: päätin olla julkaisematta täällä sellaisten ihmisten nimiä ja kuvia, joista olen valittanut jotain yleismaailmallisen turhanpäiväistä (tunnettuihin henkilöihin kohdistuva kritiikki on asia erikseen). Käsittelen heitä vain anonyymeinä ilmiöinä. Teille siellä toisella puolella maailmaa on samantekevää, kuka on kyseessä, ja minun täytynee kunnioittaa ikävienkin ihmisten yksityisyyttä jonkin verran. Teini, josta valitin, ei ole kumpikaan niistä kenialaistytöistä, jotka olen jo maininnut blogissa. Kaikista muista pidän kovasti, ja hänen kohdallaan ehkä hieman ylireagoin. Kun joku estää väsynyttä nukkumasta, suuttumus voi kasvaa isoksi...

Siksi nyt iloisempiin aiheisiin. Alla kuva Ugandan kauneimmasta naisesta, joka vieraili myös Suomen 167587:nneksi kauneimman naisen pöydällä Aiesecin konferenssin Global Village -messuilla.

Miss Uganda 2014

Kauneudessa on se hupaisa juttu, että jos miss Ugandaa kutistettaisiin kaikissa ulottuvuuksissa niin, että hänestä tulisi itsensä vaikkapa 30 cm lyhyempi pienoismalli, hän lakkaisi olemasta Ugandan kauneinen nainen. Pieni on kaunista, sanoo sananlasku, ja valehtelee. Kaikkialla maailmassa missit ovat pitkiä ja hoikkia. Muussa ympärillä olevassa todellisuudessa pituus vaikuttaa kuitenkin varsin vähän siihen, kuinka viehättäväksi nainen koetaan. Ehkä kauneuskisat pitäisikin muuttaa parhaiden vaate-esittelijöiden kisoiksi?

 Kenialaiset lähtivät tänään, ja ennen sitä, eilen illalla, minäkin sain vuolaita kehuja ulkonäöstäni (enemmän toki kaikenpuolisesta huvittavuudestani) heistä ainoalta miespuoliselta. Keskustelu meni jotakuinkin näin: "You are so beautiful. You have very beautiful eyes!" "Oh, yes! You have very beautiful lies, too!" "But look at her ice! How beautiful!" *Yleistä naurua*

Kaikissa projektin kenialaisissa (myös siinä, josta pidän vähemmän) on varmaan parasta se, miten he osaavat pitää itsensä ja (useimmiten) muut hyvällä tuulella. Yleisesti ottaen voisin sanoa, että ainakin tässä osassa Afrikkaa ihmisillä on tapana pilailla avoimesti toistensa kustannuksella paljon enemmän kuin ainakaan Suomessa, ja varmaan suurimmassa osassa Eurooppaa. He osaavat tehdä sen myös enimmäkseen aika hyväntahtoisesti. Ihmiset siis nauravat toisilleen ja itselleen paljon.

Myös seksuaalisuus otetaan vähemmän vakavasti (ainakin mitä heteroihin tulee). Aiesecin konferenssissa esimerkiksi yksi iltaohjelmanumero oli se, että jonkun tytön piti antaa pojalle sylitanssi tai päinvastoin yleisön edessä (toki ihan tavallisessa vaatetuksessa sentään). Ihmisten ujostelu ja suoriutuminen oli yleisöstä kovin hauskaa seurattavaa. Konseptin voisi hyvin siirtää Suomeen, mutta sillä erotuksella että illan huipennukseksi kaikki paikallaolijat kuolevat yhdessä häpeään.

Se on kuitenkin hyvä asenne, että tanssi kuuluu kaikille, niin laihoille kuin lihaville. Kaikennäköisten ihmisten voi nähdä nauttivan siitä. Kaikkea ei toki näe päälle päin. Pari vuotta sitten Suomessa eräissä bileissä olisin erityisen kovasti halunnut päästä näkemään kahden tanssahtelevan naisen ajatukset. Harvoin minulla on nimittäin ollut niin voimakas tunne siitä, että jollakulla ei ole lainkaan hauskaa, mutta hän yrittää esittää että on.