Konferenssissa Kampalassa

Rakas päiväkirja,

Menneet päivät ovat tuoneet rutkasti yllätyksiä, tosin sellaisia yllätyksiä, joita tällä maailmankolkalla oikeastaan voisi odottaa.

Torstaina lähetin kotiin tällaisen tekstiviestin: "Varsin kiinnostavia uusimmat käänteet. Eilen oltiin pienessä peltikolarissa (hidas vauhti, ei henkilövahinkoja) ja nyt auto jäi tienposkeen, koska kuski unohti ostaa bensaa... Odotellaan sitä ostoksilta. Edustin tänään urakalla Suomea Aiesecin konferenssissa, tapasin mm. Miss Ugandan. Että tämmöstä. :D"

Meidän (neljän henkilön) oli määrä lähteä Kampalaan Aiesecin konferenssiin Martinin autolla keskiviikkoaamuna kello kahdeksan. Aamulla satoi. Pääsimme lähtemään noin kello 9.30. Pienen kylillä pysähtymisen jälkeen ajoimme noin puoli tuntia, kun Martin teki äkkijarrutuksen. Hänen oli pakko pysähtyä, kun meitä edellä ajanut auto  stoppasi yllättäen melkein keskelle kaistaa. Parin sekunnin päästä tunsimme takapuolessa kovan täräyksen, kun minibussi (täkäläisittäin taksi) ajoi peräämme. Kesti hetken tajuta mitä oli tapahtunut. Minibussi kaasutti parin minuutin sisällä pois paikalta kenenkään ehtimättä ottaa rekisterinumeroa ylös (ei tullut itselle mieleenkään, että kuski noin pakenisi, luulin että taksikin oli jonkin verran vaurioitunut). Meidän edessä olevan auton kuski jäi jäkättämään Martinille peräänajosta (vaikka automme tosiaan törmäsi edessä olevaan vasta, kun takaa vyöryi lisää massaa). Mies uhkaili kai poliisilla, joten Martin päätti itse mennä poliisilaitokselle kertomaan mitä tapahtuu.

Ajoimme takaisin päin lähimmän kylän ensimmäisten liikennepoliisien luo. Yksi poliiseista tuli kyytiimme katsomaan onnettomuuspaikkaa ja etsimään silminnäkijöitä. Tapauksen oli nähnyt ainakin muutama tienvarsikaupustelija, mutta en tiedä mitä he sanoivat poliisille. Itsehän annoin todistajanlausunnon poliisiasemalla. Poliisi kysyi ensin nimeä, kansallisuutta, ikää ja siviilisäätyä. Seuraavaksi sitä, miksen ole jo naimisissa, ja huomautti että hän ainakin voisi mennä naimisiin kanssani. (Hän näytti muutaman vuoden minua nuoremmalta, joten ei ollut ehtinyt itsekään avioitua.) Todistajanlausunnon hän kirjoitti käsin alusta loppuun; en nähnyt pienellä asemalla ainoatakaan tietokonetta. Ainakaan tässä vaiheessa tapausta lahjuksia ei otettu, annettu eikä pyydetty, vaan selvitettiin jotain oikeaa ongelmaa. Että siinä mielessä erikoinen poliisikokemus ulkomailla. Ainakin niihin verrattuna mitä aina kerrotaan.

Seuraavana päivänä Kampalassa bensa loppui autosta kesken kaupungin sisäisen lyhyen ajomatkan.  (Ks. tekstiviestin ylempänä.) Työnsimme auton tien sivuun. Läheiseltä huoltoasemalta ostetun bensan ja kanisteritankkauksen myötä matka jatkui. Pienen pieniä vastoinkäymisiä (kuten sitä, että hotellilla piti jättää huoneen avain muutamaksi tunniksi respaan siivouksen ajaksi. Tästä opimmekin lintsaamaan toisena kokonaisena päivänä) lukuun ottamatta konferenssissa oli oikein hauskaa ja tapasi mukavia ihmisiä.

Viimeisenä iltana oli gaalaillallinen, jossa jokaisella oli periaatteessa määrä olla seuralainen. Omani valitsin summanmutikassa minuuttia ennen kuin astuimme saliin, niiden kundien joukosta, joilla ei myöskään vielä ollut seuralaista. Parin minuutin juttelun  jälkeen selvisi, että seuralaisellani Samuelilla on veli Suomessa. Palattuani viikonlopun jälkeen kämpille paikallinen vapaaehtoinen, Elvis, nauroi ja sanoi ettei deitilläni varmastikaan ole veljeä Suomessa. Hänellä ja hänen kavereillaankin oli kuulemma nuorempana tapana aina valehdella eurooppalaisille tytöille pitkät tarinat siitä, missä kaikkialla näiden kotimaissa he olivat vierailleet. Totesin, että jos näin on, Sam on joko varsin lahjakas ja nopeatoiminen tai todella yleissivistynyt valehtelija. Hän osasi nimittäin heti alkuun kertoa veljensä asuvan Lappeenrannassa ja tekevän jatko-opintoja teknillisessä yliopistossa. Olematon veli myös maksaa palkastaan Samin yliopiston lukukausimaksut. Harkitsen kirjoittavani jutun tästä mielikuvitusolennosta.

Tuhlasin 80 000 paikallisrahaa puhelimen uuteen akkuun. Se ei ratkaissut latausongelmaa. Tänään ostin 10 000 rahalla (noin kolmella eurolla) laturin, joka lataa akun suoraan ilman puhelinta. Se näyttää toimivan, joten ainoaksi ongelmaksi (sen lisäksi, että laturi on tosi herkkä ja vaikea käyttää oikein jos on kömpelöt mämmikourat) jää puhelimen kosketushäiriö kaapeliin, mikä hidastaa ainakin hieman kuvien siirtämistä. No, onpa nyt vara-akkukin.

Eilen olimme aikeissa lähteä hotelliltamme noin kello 14.30, kuten moni muukin. Sen porteista ei kuitenkaan päästetty ketään ulos, koska muutamien osallistujien majoitus oli maksamatta. Muita asiakkaita kuin konferenssilaisia hotellissa ei juuri silloin ollut. Ei sinänsä suurempaa hämminkiä, Aiesecin paikallisosaston oli määräkin maksaa muutamien puolesta, mutta paikalla ei ollut ketään jolla olisi tarvittavat rahat. Niinpä piti odottaa, että paikallinen järjestön työntekijä tuli maksamaan. Asia selvisi noin kello 17 aikaan. Saimme sentään yhdet limut odotellessa, vaikka ruokaa ei ollut. Muutama osallistuja karkasi tavaroineen portin yli aiemmin, mutta meillä oli auto portin sisäpuolella eikä pako tullut kyseeseen. Portti oli hyvän aikaa aukikin, mutta sen vieressä partioi aseistautunut mies.

Ikävystyttävän panttivankidraaman jälkeen ajoimme suoraa päätä päiväntasaajalle asti, missä oli vessatauko. Söimme lisää vasta pimeän tultua. Paikallinen pikaruoka, sipulia ja tomaattia letun sisällä, on nimeltään rollex. Söin sitä eilen illalla, mutta minulle se on ruoka vain äärimmäiseen nälkään ja samanaikaiseen väsymykseen. Pidän letuista enemmän hillon tai pakastemarjojen kera, ja pääruoaksi varsinkin näin kuumassa ilmastossa otan mieluummin jotain vähärasvaisempaa. Ellei kyseessä ole avokado. 

Että näin. Yhdessä auto-onnettomuudessa, poliisikuulustelussa ja panttivankidraamassa on riittämiin yhdelle viikolle. Jännityksellä odotan, mitähän tällä viikolla tapahtuu.