Ensimmäisen Afrikan-matkani vaikein vaihe, sopeutuminen arkeen takaisin kotona, alkoi kuusi päivää sitten. Pitkistä yhteisöllisistä kokemuksista, kuten leireistä, ja tässä tapauksessa vapaaehtoistyörupeamasta, ei aina tahtoisi palata elämään erillisempää, itsenäisempää mutta usein myös yksinäisempää arkielämää. Minulle oli varmasti hyväksi se, että vapaaehtoistyöporukka hajosi jo kaksi viikkoa ennen lähtöäni ja jouduin sopeutumaan tähän suurempaan itsenäisyyteen jo Afrikassa. Niinpä kotiinpaluu oli kielteinen sokki ainoastaan siinä mielessä, että Suomessa on kaikkea (ihmisiä, mutta myös erilaisia eläimiä ja kasveja) niin niukasti ja maisemat verrattain yksitoikkoisia, ja siinä että joutuu palaamaan palkkatöiden pariin eräänlaisesta vapaaherrattaren elämästä. Tutut ihmiset ja paikat sekä vappu kuitenkin riemastuttavat. Mitä muita ilonaiheita on?
Voihan jakkihedelmä! Jakkihedelmä eli jackfruit on niin iso ja epämääräisen muotoinen hedelmä, ettei sille voi kuin nauraa. (Kasvibiologiasta valmistuneen filosofian maisterin virallinen kanta jakkihedelmään.) Tässä olen hedelmäpuun alla Ugandassa, mutta eilen söin ensimmäisen työlounaani Suomessa nepalilaisessa ravintolassa, joka myös tarjosi yhtenä kasvisvaihtoehtona jakkihedelmäkastiketta.
Turvallisuus. Luonteeni mukaisesti en pelännyt reissussa kovinkaan paljon ryöstäjiä ja raiskaajia ("Ihmisille voi aina yrittää puhua järkeä..."...paitsi silloin kun ne kuljettavat turhan huolimattomasti kulkupeliä jossa istut ja törmääminen massaltaan kaksinkertaiseen ajoneuvoon on enää puolen sekunnin päässä, silloin järjen puhuminen on myöhäistä.) Liikenneonnettomuuksia siis pelkäsin sitäkin enemmän. Kaverini vertasi eilen elämää tietokonepeliin, ja puhui siitä miten suomalaiset haluavat aina päästä seuraavalle tasolle pahemman hirviön luo, kun suurin osa maailman ihmisistä jurnuttaa tyytyväisinä ykköstasolla. Liikenteessä asia on kuitenkin päinvastoin, ja läpäistyäni liikennepelin viimeisen tason palasin mielelläni Helsinkiin, kolmivuotiaille suunnatun pelin helpon version ykköstasolle. Tässä nyt kuitenkin näette tyypillistä länsiugandalaista matkantekoa. Huomatkaa naistensatula mopon selässä.
Häntäapinakolarin todennäköisyys on Suomessa äärimmäisen pieni. Liikenteessä pelkääjä kiittää taas.
Ja viimeisimpänä: siis miten missään ikinä voi olla näin nopea netti? Miten on mahdollista, että nuo kaikki kuvat latautuivat muutamassa sekunnissa? Kaistaa on kuin Länsiväylällä juhannusyönä. Pitää ladata pian lisää kuvia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti