Viimeinen päivä

Loppureissu on mennyt sairauden vuoksi aika rauhallisissa merkeissä. Onneksi olen suurin piirtein toipunut ennen lentomatkaa, joka alkaa ensi yönä. 15 tunnin bussimatka kipeänä oli tarpeeksi jännittävä. Sen aikanakin minulla tosin oli sikäli tuuria, että olin saanut takapenkin paikan, ja muutama tunti sekä alku- että loppumatkasta rivillä oli lisäkseni vain yksi matkustaja toisella ikkunalla, ja pystyin nukkumaan makuuasennossa.

Eilen vietin ensimmäistä kertaa kunnolla aikaa Victoria-järven rannalla. Entebben kasvitieteellinen puutarha on ihan sen vieressä, joten puutarhalla on oma uimaranta. Jotkut ihmiset todella siellä uivat, vaikka järvestä kai voi saada ties mitä loisia. Ugandassakin on järviä, joissa on virallisen suosituksen mukaan turvallista uida, mutta ne ovat vuoristossa, missä on kylmempää. Ihmisen ei ole melkein missään hyvä uida: Suomen järvet ovat parasta maailmassa, mutta ehkä vain noin kymmenenä päivänä vuodessa, kun vesi on riittävän lämmintä. Paikoissa, joissa makea vesi on aina mukavan lämmintä, se on myös täynnä hyvinkin vaarallisia pöpöjä ja viheliäisiä pikkuotuksia. Entä sitten "taivaallinen lomakaupunki" Mombasa, jossa on aina hiostavan kuuma? Pysyvästä saunasta pääsee kyllä uimaan Intian valtamereen, mutta vesi on kuulemma tilanteeseen nähden harmillisen lämmintä. Tällä reissulla en käynyt Mombasassa, mutta ehkä menen vielä joskus. Vesiasia sai minut ajattelemaan, että ihmiset Islannin ja Japanin kaltaisissa suhteellisen viileissä maissa ovat onnekkaita, kun luonto lämmittää heille kylpyvettä ilmaiseksi. Niitä maita ei taida montaa ollakaan, ehkä vielä Uusi-Seelanti?

Ihan viktoriaanisia perinteitä järven kunniaksi uiskentelijat eivät ehkä pitäneet yllä, mutta kiinnitin huomiota varsin peittäviin uimapukuihin. Ehkä kyse on myös lain noudattamisesta (onhan minihamesääntökin, jota kukaan paikallinen ei taida kyllä yöelämässä noudattaa). Joka tapauksessa kaikilla naisilla ja tytöilla oli kokouimapuvut ja miehillä lahkeelliset uimahousut. Itse asiassa pidän tästä kulttuurista enemmän kuin pikkubikinikulttuurista. Eniten pidän toki alasti uimisesta, mutta julkisella rannalla on helpottavaa, jos suurin osa ihmisistä ei ole erittäin paljastavasti pukeutuneita. Silloin nimittäin kenenkään ei tarvitse selitellä sitäkään, miksi haluaa pukeutua peittävämmin (esim. siksi että ei voisi vähempää kiinnostaa ajaa jotain karvoja bikinirajoilta).

Viimeiset kaksi päivää olen asunut talossa kahden miehen kanssa, joista toisen perhe omistaa talon ja toinen osaa laittaa ruokaa. Ihan hyvä diili. Molemmilla miehillä on moniavioinen isä, mutta nyt ne on joutuneet tupla-avoliittoon mun kanssa... Onneksi lähden kohta pois. Tämä on ollut kyllä hyvä paikka levätä sairaana, elämä on rentoa ja yksinkertaista eikä kukaan hössötä liikaa. Paljon parempi kuin olla suht hyvässäkään hotellissa sairaana.

Tein tänään pienen ja aika tyypillisen, mutta tavallistakin hajautetumman kauppareissun. Rahaa kului yhteensä 6000 shillinkiä eli 1,80 euroa. Ensimmäisestä kioskista ostin neljä banaania 800:lla, toisesta chiapati-leipää tonnilla, kolmannesta porkkanoita, sipuleita ja paprikan  yhteensä 1200:lla, neljännestä limun ja kolme donitsia 2500:lla ja viimeisestä kännykän puheaikaa 500:lla. Puheaikaa olisin kai löytäyt jostain aiemmastakin puljusta, mutta muistin sen vasta takaisin talon portilla, ja ostin sitä aivan vastapäisestä pikkukioskista. Neljä plus yksi kauppareissua kerralla pikkuasioiden takia voi kuulostaa rankalta, mutta on sitä itse asiassa vain, jos vihaa muutamankin sanan vaihtamista tuntemattomien ihmisten kanssa. Neljä ensimmäistä kauppaa olivat kaikki korkeintaan 30 metrin päässä toisistaan. Ylimääräisiä askelia ei tullut ainakaan enempää kuin hakiessa yhtä unohtunutta asiaa jostain Prisman tai Citymarketin perukoilta. Muita kuin hyvin pienikokoisia tuotteita ei myöskään tarvitse erikseen kysellä, vaan yleensä näkee, mitä tarjolla on. Lisäksi tämä Delicon alue on slummiksi (kaavaton ja kadunnimetön alue, jolla suurin osa asukkaista melko köyhiä) todella mukava. Pääväyliäkin, muutaman metrin leveitä hiekkateitä, liikkuu autoja ja mopoja vain harvakseltaan, joten liikenteen melu ja pakokaasut ovat vähäiset. Täällä on myös muutama pikku metsikkö talojen välissä, ja ihmisten puutarhoista tulee lisää vehreyttä.

Illalla olisi vielä aikaa olla netissä, jos olen pakannut, mutta käytännössä ei ole. Illan ruuhkatunnit internetin käytössä tuntuvat niin konkreettisesti, ettei sitä kannata edes yrittää. Monet sivustot eivät lataudu lainkaan, vaan niistä tulee virheilmoitus. Aamut ja päivät ovat toista.

En aio lopettaa bloginpitoa tähän. Paljon on vielä näyttämättä kuvia, joihin en ole viitsinyt tuhlata nettikaistaa täällä. Lisäksi, kuten ehkä huomaatte, missään kohtaa blogin kuvausta ei väitetä, että se olisi reissublogi Ugandasta ja Keniasta.